WWKIP DAY - Kansainvälinen neulontapäivä la 13.6.2026 klo 12 alkaen
9.6.2026
Uuden Tuulen Martat osallistuvat myös kansainväliseen neulontapäivään la 13.6.2026 klo 12 alkaen. Paikka on hotelli Tapiola Gardenin terassi (Tapionaukio 3).
Tervetuloa yhteiseen neulontahetkeen!

Tiesitkö, että: kansainvälinen neulontapäivä (World Wide Knit in Public Day, WWKIP Day) on maailman suurin neulojien itse järjestämä tapahtuma. Sitä vietetään joka vuosi kesäkuun toisena lauantaina, ja sen tarkoitus on tuoda neulominen näkyvästi esille julkisissa tiloissa.
Kansainvälisen neulontapäivän historia on saanut alkunsa vuonna 2005, jolloin päivän perusti yhdysvaltalainen Danielle Landes. Hänellä oli ajatus tuoda neulojat yhteen ja murtaa käsitys siitä, että neulominen olisi vain yksinäinen tai ”mummomainen” harrastus. Ensimmäisenä vuonna tapahtumia oli n. 25 kpl, mutta määrä kasvoi nopeasti. Jo muutamassa vuodessa niitä oli lähes 200 eri maassa, myös Suomessa (Wikipedian mukaan). Vuonna 2025 WWKIPD on vakiintunut yli 50 maahan, ja tapahtumien määrä liikkuu reilusti yli tuhannen. Tämä on todella maailmanlaajuinen ilmiö ja kasvaa edelleen. Päivän tavoitteena on yksinkertaisesti tuoda iloa yhdessätekemisestä, vaalia käsityöperinteitä sekä innostaa uusia ja kaikenikäisiä harrastajia mukaan.
Joten, ota neulontatyösi mukaan ja saavu Tapiola Gardenin terassille lauantaina 13.6.2026 klo 12. Ei tarvitse ilmoittautua, vaan tule paikalle.
Ethän jää paitsi alkukesän kivasta marttahetkestä!